RomuHeikki-kotisivu

Kerimäen Musiikkiyhdistyksen vuoden 2010 projekti, kansanooppera "Romu-Heikki" palaa uudistettuna esitettäväksi.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Feikki-Heikin terveisiä

Noin se sitten alkoi vt. kansanoopperatähden "urani". Eli pari harjoituskertaa takana, ensimmäinen oli B-koulun salissa ja seuraavat ovatkin sitten autenttisessa ympäristössä, eli Kalastajatilalla.

Vaikka sitä jotenkin vierastaa ajatusta olla mukana näin voimakkaasti musiikkipitoisessa produktiossa, niin silti oli ihan jännä taas aloittaa tekeminen. Onneksi iso osa mukanaolevista on kuitenkin valmiiksi tuttuja, ei tarvinnut sen enempää jännitellä. Laulaamaan en silti suostu, kun luoja antoi laulamisen halun, mutta unohti antaa kyvyn.

Lapsilla tuntuu olevan vielä koko homman idea hakusessa ja turhanpäiväistä ujostelua on tässä vaiheessa havaittavissa. Mutta uskoisin senkin pikkuhiljaa häviävän ja odotettavissa on iloista lastenkin laulantaa ja näyttelemistä. Kummasti se vetää mukaansa.

Katselin tuossa huvikseni vuoden 2007 Romu-Heikin DVD:ltä, ihan vaan palauttaakseni mieleen juonenkulkua ja vähän myös Petrin eläytymistä Heikin rooliin. Mukavalta näytti tuo kuvattu versio, sopivasti hauska mutta kuitenkin myös vakava ja historiallinen. Hienolla porukalla tehty. Uudistetussa versiossa taitaa olla joitain pieniä muutoksia, ja taitaapa osa porukastakin olla uusia. Ainakin Feikki-Heikki :-)

Nyt siis harjoitellaan ja odotettavissa on perinteisesti epätoivoa, ohjaajan hermoromahdus, aikatauluongelmia. Mutta aivan varmasti myös onnistumisen iloa, uusia tuttavuuksia ja hauskoja hetkiä. Teatterin maailma on ihmeellinen sekoitus faktaa ja fiktiota.

Näillä puheilla...
Timo Hirvonen, Feikki-Heikki

Arkisto